Siitä on melkein kuukausi kun viimeksi olen kirjoitellut. On tässä ollut viime aikoina ollut koulun kanssa paljon kiireitä ja sairastellutkin mahatautia. Ei mikään mukava tauti sekään. Tässä yritän vääntää edelleen äidinkielen tutkielmaa, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Ei ihmekään, mielenkiintoa kouluhommiin tuntuu olevan olemattoman vähän. Paljon mielenkiintoisempaa on tavata kavereita, olla ulkona jne.

 Ah, kevät on vihdoinkin täällä. Pelkään vain, että tulee takatalvi tämän aikaisen kevään takia. Terassikausi on meillä jo avattu, ensimmäiset makkarat on jo paistettu grillissä ja terassi on avautunut lumen alta ja sinne pääsee jo istuskelemaan. Eilenkin ulkona oli päälle kymmenen astetta lämmintä ja pärjäsin ihan hyvin pelkällä farkkutakilla. On siis aika alkaa laittamaan kaikki talvivaatteet säilöön ja kesävaatteet takaisin kaappiin. Pitäisi varmaan samalla vähän tyhjennellä niitä vaatevarastoja, katsoa mitkä mahtuu vielä päälle ja kesällä varata pariksi viikoksi pöytä kirpparilta ja laittaa vanhoja tavaroita ja vaatteita myyntiin. Siitä saa ihan kivasti rahaa kesätöiden yhteydessä. On se niin erilaista lähteä reissuun ja ostella vaatteita ja muita tavaroita ihan itse ansaitulla rahalla kuin porukoilta/sukulaisten saaduilla rahoille. Tuntuu kuin olisin ihan itse ansainnnut ne rahat ja tavarat kun olen tehnyt töitäkin niiden eteen.

Nyt kyllä täytyy taas palata kouluhommien pariin. Tehdä sitä hemmetin tutkielmaa, lukea kokeisiin ja tehdä, vaikkapa vaihteen vuoksi, läksytkin.

Näkemisiin!

On torstai ja kohta hiihtoloma loppuu. Tuntuu siltä kuin tämä loma olisi vasta alkanut. Maanantaina kuitenkin alkaa koulu. Koulusta tulikin mieleeni, että pitäisi yhteishakupaperit täyttää. En ole vielä saanut niiten täytettyä kun on ollut muita kiireitä. Mummo ja ukki on kaavailemassa lukioon menoa minulle tai lääkärinkoulutusta. Korkeat on haaveet isovanhemmilla joo. Ei minun todistuksella ja lukuinnolla lääkäriki opiskella ei. Taitaa tulla vanhuksille pieni pettymys jos ja kun minusta tulee leipuri. Olenhan minä miettinyt sitä "kymppiluokkaa", että saisin vähän korotettua noita numeroita ja sitten hakea amikseen leipuri-kondiittorilinjalle. Se olis mulla tavoitteena kun leipomisesta tykkään ja harrastan sitä kotonakin suhtkoht usein.

Jääpi tämä teksti nyt näin lyhykäiseksi kun täytyy taas rientää. Illemmalla sitten kirjoittelen, luultavasti, sitten lisää. ciao! :>

klo 18.35

Ja taas koneella. Tänään tappelin taas äidin kanssa. Äidillä meni totaallisesti hermot ja meni kyllä minullakin. Oli pakko mennä ulos tuulettumaan. Kävelylle ja mp3-soitin ja rahapussi mukaan ja menoksi. Kyllä se teki ihan hyvää. Kuuntelin musiikkia ihan yksin ja purin siihen ja kävelemiseen kaikki tunteet. Auttoi kummasti. Paluu matkalla kävin sitten lähikaupassa ostamassa itselleni herkkuja ja sitten takaisin kotiin. Äitikin oli kotona rauhoittunut ja siivonnut alas lentäneet astiat. En oikein tiedä miten suhtautua tähän tilanteeseen. Äiti ei puhu, enkä kyllä sitten minäkään. En halua puhua, ei vaan yksinkertaisesti ole mitään sanottavaa. Isäpuoli tuli kotiin. Heti ensimmäisenä kuuluu että "tyhjennä tiskikone". Aina, jokaikinen päivä tuo kuuluu kun iskä tulee töistä kotiin. Sapettaa. Ei kerkeä edes tervehtiä niin pitää olla hyppimässä tekemään kotihommia. Nyt kun äidillä on selkä menny paskaksi niin minä joudun taas leikkimään jotain varaäitiä. Ruokaa ei näy eikä kuulu ellen minä sitten sitä itselleni ja siskolle tee. Äiti hyvä että pääsee sohvalta ylös. Huoks.  Kai tämä opettaa tulevaisuutta varten. Pakko paimentaa siskoa ja laittaa ruokaa. Iskäkin menee ulos. Se on aina muutenkin ulkona. Aina ja jatkuvasti. Se melkeen asuu siellä ja tulee aina välillä sisälle komentelemaan ja kyselemään onko se ja se tehty. Sori, ei ole aikaa tehdä kaikkea. Huudot saan. Ainahan mulla on aikaa. Niin vissiin, koulu,koti ja jossain välissä pitäisi pitää yhteyttä kavereihinkin. Onneksi äidin selkä ei ole kauaa kipeenä. En jaksaisi monta viikkoa putkeen leikkiä jotain varaäitiä ja hoitaa systeriä ja auttaa äitiä että se pääsis vessaan. Mun äiti on muutenkin puoliksi rampa. Ainakin melkein. Aina on joku paikka kipeenä. Jos ei selkä, niin sitten hartiat, maha tai pää. Astma kaiken lisäksi on ja kun pölyjä ei olla pyyhitty niin sitten ahdistaa. Mutta sellaista tämä elämä on. Äiti ei ole lähellekään vanhus ja silti särkyjä ja kolotuksia löytyy joka lähtöön. Onko se kenties sukuvika? Varmaankin. Toivottavasti minä en ole samanlainen sitten samassa iässä. Jos olen, niin voi mun omia lapsiraukkoja. Ei voi paljon muuta sanoa.

Mutta minä lopetna tämän jaarittelun tähän. Kirjoittelen sitten jossain vaiheessa lisää.